Get your own
 diary at DiaryLand.com! contact me older entries

2007-08-01 - 5:57 p.m.

Niin siinä vain kävi, että matkustin ulkomaille eikä siitä ole enää erityistä sanottavaa. Odotukset olivat korkealla. En tuntenut pettymystä, mutta en sillä matkalla kovin paljon uuttakaan löytänyt. Niin siinä vain kävi, että pariviikkoinen reissu kotimaassa sen jälkeen tuntuu tähän asti kesän parhaalta kokemukselta. Kaukokaipuu tauolla. Suomessa on ihanaa se, että silloinkin kun tulee uuteen paikkaan jossa ei ole koskaan ennen käynyt, voi tarvittaessa keneltä tahansa ohikulkijalta kysyä neuvoa, heittää läppää heidän kanssaan, jos tarvis, ja selvittää asiat muutenkin yksinkertaisesti ja helposti.

Viimeisimmän vuoden aikana olen viettänyt kolme kuukautta ulkomailla. Nyt riittää, vähäksi aikaa.

Minkä lisäski (kuulumisia mainitakseni, vaikka kaikkihan tästä tiedättekin) minulla on poikaystävä. Ensimmäinen vakaa suhteeni, ehkä jopa tarpeeksi ollakseen viimeinenkin. Kun ei tarvitse keskittyä angstaamaan epäonnistuneita juttujaan ja muutenkin epävarmaa (ja -toivoista) rakkauselämäänsä, käyttöön vapautuu yhtäkkiä aika paljon energiaa, aikaa huolehtia muusta. Viime vuonna näihin aikoihin myönsin itsellenikin olevani niin paskana, etten saisi mitään hyödyllistä aikaan ellen keskittyisi voimakkaimmin parantamaan omaa oloa. Ottamaan aikaa. Tekemään kaikenlaista mikä vain tuntuu hyvältä tai mitä on "aina halunnut". Olemaan "vapaa". Päätös "huilata" oli oikea. Nyt kun perusasiat ovat kunnossa, olisi aika toimia. En vielä tiedä, minkä kaiken parissa, mutta lähtökohdat vaikuttavat hyviltä.

Tiedossa töitä tässä kuussa, hyvä niitäkin välillä tehdä.

Jatkan elämääni.

 

 

previous - next

about me - read my profile! read other Diar
yLand diaries! recommend my diary to a friend! Get
 your own fun + free diary at DiaryLand.com!