|
2007-04-29 - 11:15 p.m. Kas, huomennahan on lomaa, ajattelin. Kas, soitin pari puhelua ja tapaan vapun aattona kovin monta minulle tärkeää ihmistä. Minulla taitaa olla taipumusta itsekidutukseen. Mietitään nyt sitäkin, miten hiljaisella tulella grillaten (niin että joskus se tuntuu vain suloisena lämpönä) olen jaksanut kiusata itseäni viimeiset kolme ja puoli vuotta. Järkytyn, kun mietin kahden vuoden takaisia tapahtumia ("mitä, onko SIITÄKIN vain kaksi vuotta?!") ja sitä miten nopeasti aika tuntuu kuluneen sen jälkeen. Onneksi olen valmis antamaan itselleni anteeksi "tuhlatun" ajan; sillehän ei VOI enää mitään nyt... Mietin kaukaisempaa menneisyyttä ajatellen jos silloin olisi voinut aavistaa tulevaisuuden. Mietin läheisempää menneisyyttä ajatellen miten paha minun onkaan ollut olla. Minun on ollut todella paha olla, nyt tunnen ehkä enää jälkisärkyä. Eikä tuolle kaikelle mitään voi. Kiipesin tänään omenapuuhun. Leikkaisin kuolleita oksia pois. Leikkasin ja ajattelin että pitäisi ehkä taas pitää päivittäin päiväkirjaa. Keskittyä päivään ja hetkeen. Olla surematta sitä mikä on kauempana. Mikä jottei.
Olisihan minun pitänyt tietää, ettei minulle mitään rauhallista, onnellista elämää tule, koska olen niin vahvasti kuvittelija. Jatkaisin aiheesta, jos jaksaisin, mutta: Miehen mysteeri. Tissikateus, kilpailukompleksi? Isona voisin ryhtyä naispuoliseksi Freudiksi, joka selittää kaikki miesten ongelmat sillä, että heillä on alitajunta jossa he oikeastaan haluaisivat olla äitejä ja paistaa pullaa jokaisena tyhjän kuun päivänä auringon laskiessa. Eksyin taas aiheesta;-) hyvä niin. Ehkä vain muutama kuukausi ja katso - minullakin saattaa olla OMA KOTI (vaikkakin vuokralaisena).
|