2007-02-12 - 3:14 p.m.
Plööh. Puolikuolleena. En muista milloin olisin viimeksi ollut niin kipeä kuin eilen. Lähes koko päivän makasin sohvalla tai sängyllä ja suurimpia sankaritekojani olivat mehun tai kivennäisveden juominen silloin tällöin sekä äärimmäisin ponnistuksin liikkuminen vessaan tai keittiöön ja takaisin. Tänään olen jopa jaksanut lukea pari lehtijuttua, katsoa telkkaria ja kävellä asunnossa (mm. jääkaapille) sen verran, että olen saanut syötyäkin jotain.
Juuri tällaisia tilityksiähän blogeista kirjoittavat toimittajat pitävät kaikkein turhimpina, etenkin tällaisilta "ei keneltäkään"... Pitäkööt. Tässäpä valitan, kun en muutakaan voi.
Tänään olisin niin mielelläni tavannut ihmisiä, sopinut tärkeitä asioita jne., mutta ei kun ei. Paraneminen on lopulta tärkeintä, muun voi lykätä. Jotakin vikaa olisi elämässä, jos ei voisi. Tällaisena päivänä (eilen olin sellaiseen liian väsynyt) pahimmat traumat nousevat pintaan, ja sitä voi vaikka itkeä, kun ei muutakaan jaksa. Miksi on niin, etten osaa unohtaa? Miksi en saa auttaa, miksi rakkaudestani ei ole mitään hyötyöä? Tai: miksi en voi rakastaa jotakuta sellaista joka välittäisi minusta?
Viikko sitten tutustuin taas yhteen hienoon ihmiseen, jonka tapaamiseen tunnen olevani veläkin väärässä tilanteessa. Pakko kai käyttää tähän vähän lisää aikaa.
Nyt viikonloppuna menivät keskipitkän ajan asumissuunnitelmatkin kokonaan uusiksi. No, mikäpäs tässä, vuosihan me vasta jauhettiin edellisen kämppisoption kanssa. Tätäkään en ole ehtinyt miettiä, kun pari tuntia tiedon saamisesta sairastuin. Kaiken ehtii sitten myöhemmin. =) Nyt nuudelille, raskaimmalle atrialle pariin päivään.
