2006-07-13 - 8:53 p.m.
Soittivat jonkun maan Suomen suurlähetystöstä. Mikäköhän pila se oli olevinaan. Ja sit joku firma soitti. Mulla on kavereita, kun juttelen puhelinvastaajan kanssa.
Taas vaihteeksi tuntuu ettei mistään tule mitään. Muutan syksyksi kadulle ja alan väärinkäyttää kaikenlaista. Yksin, yksin. Muttei niin käy minulle. Tiedän, että on joku huolehtimassa kaiken takana ja kaikki jatkaa samaa kurjaa uraansa. Minä en murru kokonaan, aina vain palasen sieltä täältä, niin että tuntuu usein äärimmäisen pahalta mutta mitään dramaattista ei ehdi tapahtua. Murrun ja tulen taas sen verran ehjäksi, että pysyn hetken tolpillani ja lupaudun tekemään kaikenlaista mitä myöhemmin kadun. Mutta teen ne hommat kuitenkin. Se kaikessa pahinta onkin.
Ei ihminen saa ostaa itselleen tärkeyttä millään teoilla. Sen pitää tehdä ne teot jotka muutenkin tekisi ja olla tärkeä vain siksi että on olemassa.
Minulla oli paras touko-kesäkuu vuosikausiin (tai no; ei niin kai saisi sanoa. Oli viime vuonnakin aika hyvä.), ja nyt, heinäkuussa, vuoden rennoimmassa, olen ihan puhki ja masentunut. Pari viikkoa Helsingissä. Kai siitä selviää. Miksi se yksi ei voi vastata asuntoviestiini, eikö se tajua, että olen pulassa oleva opiskelija joka ainakin haluaisi kuulla mahdollisimman nopeasti "EI KIITOS", jos sellaista on tulossa?
Pitäis mennä tapaamaan jotain hippejä (tiedän missä niitä kokoontuu), kun on tällainen olo. Ehkä siellä olisi rauhallista ja ihmisiä, jotka sanoisivat ettei se haittaa ja ole niinkään vakavaa. Pitäis muka vaan päättää mikä on tärkeintä ja tehdä sen mukaan. Kyllä mä tiedän, että olisi tärkeintä voida hyvin, mutta en mä tiedä, miten yksi semmoinen on järjestettävissä. Yksi "hyvä olo" ja se siitä. Ja yksi identiteetti myös. Tuplana.
