|
2006-05-06 - 1:51 a.m. Diibadaa, alle puoli vuorokautta ulkomaille lähtöön. Juuri nyt, kun kesä kirjaimellisesti puhkeaa silmiemme edessä. Eilen aamulla havaitsin ensimmäistä kertaa "Kas, koivunlehdet ovat puhkeamassa" ja tänä iltana saatoin jo kaukaa nähdä koivunoksistojen kokonaisuudessaan hennosti vihertävän. Kesä tulee kun olen poissa, vaikka viikon vain olenkin. Minun on vaikea kuvitella, että olen lähdössä. Kevät on taas kerran kulunut niin nopeasti, ettei tajua tämän päivän (yön) jo tulleen. Voi että kesä on ihana. ja voi että vuodenajat vaikuttavat mielentiloihini. Oli kai muutakin pielessä jooulukuussa, kun masensi monta viikkoa, mutta eivät ne asiat tähän aikaan vuodesta tuntuisi niin raskailta. Kesällä nähdään! =)
|