2005-10-27 - 4:13 p.m.
Eilinen oli itkettävässä flunssaisessa surkeudessaan melkein epätodellisen kaunis päivä. Mentyäni nukkumaan tiistaina - kun olin ensin henkeäni haukkoen rämpinyt ulvovassa viimassa muutamat kymmenet metrit kotiovelle - en nukahtanutkaan. Pyörin kolmeen asti tukkoisen itkuisesti eestaas ja myös kraniaalis-kaudaalisen akselini ympäri välillä jalat tyynyllä, välillä pää.
Aamupäivällä jaksoin juuri ja juuri raahautua työhaastatteluun. En onneksi omaani. Sitten tutustuin tiettyihin tuleviin toimistorutiineihini. Ihan kiinnostavia juttuja tulossa. Elämässäni. Mahdollisuuksia on paljon. En enää tunne epäilyttävää omaatuntoa siitä, ettei mieleni tasapainottomuus ole yleisessä tiedossa. Minulle on kovasti sanottu, koko elämäni ajan, miten rohkea oma itseni olen. Alemmuutta tunteva opportunistinen puoleni on huonommin tiedossa. Mikään ei kai tule kaduttamaan niin paljon kuin ne hetket jolloin oli hiljaa. Mutkun jotkut argumentit on niin kertakaikkiaan typeriä, että niihin on melkein turha reagoida.
Ehkä ääliömäiset mieskokeenikin jäävät tulevaisuudessa vähemmälle. "Kylläpäs Te olette kaunis" -lauseita hokevia rehellisiä, mutta yksinkertaisia juntteja on, ja tulee olemaan niin kauan kuin naiset eivät ala järjestelmällisesti valita pelkkiä aina yhtä huonosti käyttäytyviä ääliörenttuja ja kultivoituneita älyköitä, joille ei tulisi mieleenkään loukata naista kehumalla tätä kauniiksi. Tästä kenenkään tuskin kannattaa vääntää gradua saati väitöskirjaa ja minunkin olisi aika keskittyä olennaiseen elämässä.
Sumuinen olo jatkui iltaan saakka ja edelleenkin. Lasten kanssa ei olisi jaksanut olla, kuka siis näiden myyjäisten leipomuksista vastaa -tyyppisessä huippukokouksessa vielä vähemmän. Kun minulla on lapsi minä en laita sitä partioon enkä mihinkään erikoiskouluun enkä varsinkaan suostu siihen, että se alkaisi treenailla jossain urheiluseurassa. Minä en aio leipoa yhtäkään kakkua enkä myydä yhtään arpaa jotta meidän Maija-Kaisasta tulisi vielä huippujääkiekkoilija, ensimmäinen naispuolinen, joka kykenee pitämään itsensä köyhyysrajan yläpuolella pelkällä pelaamisella.
Aurinkokin laskee kohta.
Krr. Aika mennä?
