2005-09-29 - 12:47 a.m.
...Ja me tarvitsemme päivittäisen sosiaalipornomme.
Ensimmäinen kirjoitus melkein kuukausi sitten tapahtuneen muuttoni jälkeen. On ollut paljon tehtävää ja koettavaa. Koti-iltoja olen päässyt viettämään oikeastaan vasta tällä viikolla. Yksin kotona -bileet kämppiksen ollessa poissa.. Vieraille suklaatorttua.
Kuukautta "täydellisen" elämänmuutoksen jälkeen olen hengissä ja mahdollisesti onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Tärkeänä taustalla on kaikki vanha. Ilman ystäviä, sukulaisia, järjestötuttuja ja tiettyjä melkein viikottaisia menoja olisin huomattavasti enemmän hukassa. Vaikka opiskelijaelämällä on paljon tarjottavana, olen iloinen, ettei minun tarvinnut lähteä kauas kaikkien läheisten ja tuttujen luota. Olen myös iloinen, ettei minun tarvitse tapella pienistä arkipäivän asioista saman katon alla perheeni kanssa.
Huoneeni on kaunis, yllättävän paljon haaveideni mukainen. Tuoksussa on vielä korjattavaa. Komerosta puskee tunkkainen haju. Kämppiksen huoneessa haisee paljon paremmalta, etäisesti jonkinlainen tuoksuöljy.(Olen täällä tietokoneella.)
En ole ehtinyt vielä tuntea itseäni väärällä tavalla yksinäiseksi. Ystäviä on käynyt, tai minä olen käynyt niiden luona.
Tämä on mainio paikka asua. Kaikki on lähellä ja joka suuntaan pääsee helposti. Puistoissa ja kujilla on tunnelmaa, ainakin tähän aikaan vuodesta. Ihanat, kellanpunaiset, rapisevat, potkiskeltavat lehdet. Kaupunkilaisen luontosuhde. Hih. Metsään pääsee viikonlopun tullen.
Askarruttaa (no, ei nyt kovin), miten pystyn todella ystävystymään kehenkään opiskelukavereihini. Enhän minä koulussakaan osannut. Arkipäivän kommunikaatio on tuhjänpäiväistä, sellaista se nyt vain on, on pakko olla tekemisissä joidenkuiden kanssa hyvin usein, haluaa siksi rakentaa yhteisymmärrystä, ja koska kaikki lopulta ovat hyvin erilaisia persoonia, päädytään latteisiin kompromisseihin. (Hahaa, mainio pilkkuketjutusvirke!) Latteuksia, latteuksia. Useimpiin ystäviini olen tutustunut paljon erikoisemmassa ympäristössä. Usein metsässä, tavalla tai toisella. Uppo-outoa suburbaanin ympäristön kasvatille. Niin, ja ne vanhat luokkatoverit, joihin tavalla tai toisella olen pitänyt yhteyttä: Minua ja heitä yhdistää ja yhdisti jonkinlainen perustava poikkeavuus luokkamassasta, ikuinen sopeutumattomuus, ulkopuolisuus, hiljainen kapina tiettyjä hegemonioita vastaan. Meidät suljettiin pois ja me sulkeuduimme. Monissa muissa paikoissa olen sitävastoin onnellinen sisäpiiriläinen. Vuosien takaiset perhetutut, suku, lippukuntalaiset, eri yhteyksistä tutut luonnonsuojelijat sun muut ekohipit. Sisäpiireissä on omat kalvavat ahdistuksensa, mutta niitä voi paeta sillä hetkellä vähemmän ahdistavalta tuntuvaan sisäpiiriin, toiseen maailmaan. Tai yksinäisyyteen.
Pari päivää olen ollut hyvin onnellinen. Olen tuntenut varmuutta siitä, että on useitakin ihmisiä, jotka välittävät tai ainakin pitävät minusta todella paljon. Olen myös nähnyt välähdyksiä haasteista, joita on edessäni. Uskon pystyväni ottamaan niitä vastaan. Eikä vähäisimpänä: Itseni parempi hyväksyminen ja tiettyjen arvojen selkiytyminen tyynnyttävät kuohuisaa mieltäni.
Uskon, että veressäni on enemmän testosteronia kuin monilla miehillä.
