Get your own
 diary at DiaryLand.com! contact me older entries

2005-08-20 - 12:31 p.m.

Kuuluu kummia. Minusta tuntuu, että olen alle kuukauden sisällä saanut enemmän miesten huomiota kuin siihenastisessa elämässäni yhteensä. Melkein kuka tahansahan voi sanoa näin, kun esim. rupeaa seurustelemaan ensimmäistä kertaa elämässään, mutta silloin valtaisa huomio kohdistuu vain yhden ihmisen taholta.

Merkillistä ja merkittävää tässä on se, että minä, joka olen tottunut suhtautumaan miehiin melko asiallisesti ja jolle ei yleensä koskaan kouluaikoina edes kevyesti flirttailtu, olen nyt alkanut herättää laajempaa kiinnostusta. Tämä on tapahtunut vähitellen kesän aikana, mutta loppua kohden tavalla tai toisella kiinnostusta osoittavien poitsujen määrä on entisestään kasvanut.

Ahdistavaa on tietysti se, että kiinnostuksen laatu on niin vahvasti ulkonäkö- ja seuranpitopainotteinen. Tarkoitan tietysti sitä, että kun olen jutustellut jonkun kanssa yhtenä iltana niitänäitä, hän jo onkin kiinnostunut. Tyypeillä ei ole kovin hyvää mahdollisuutta havaita, miten minä elän ja mitä ajattelen oikeasti tärkeistä asioista. Useinhan se menee niin, että suurehko kiinnostus ensitapaamisella johtaa johonkin (omatkin vanhempani tapasivat tansseissa). Minä vain en ole valmis toivomaan deittailulta mitään nyt. Nykyään en kiinny ihmisiin nopeasti hullun lailla kuten nuorempana.

Olen valmis tutustumaan ihmisiin, mutta tuskin seurustelemaan. Minua odottavat opinnot. En vielä tiedä, kuinka innokkaasti jaksan opiskella, valmistunko koskaan ja onko minusta tieteentekijäksi. Noita pikku muttia lukuun ottamatta luulen tietäväni paljon entistä paremmin, mitä haluan elämältä. Se rauhoittaa oloa. Minulla ei ole mihinkään kiire. Ainakaan epävarmaan teini-ikänostalgiasuhteeseen. (Tunnettava nostalgiaa, koska menetän teiniyteni viikon päästä.) Sellaiseen, joka on viikosta toiseen yhtä epämääräinen ja epävarma.

Nyt pääsette eroon kuivakasta minusta=)

 

 

previous - next

about me - read my profile! read other Diar
yLand diaries! recommend my diary to a friend! Get
 your own fun + free diary at DiaryLand.com!