2005-05-23 - 12:02 a.m.
Arvelen, että tämä violetti tausta aina kirjoittaessani vaikuttaa tekstin sisältöön ja mieleeni jotenkin. Vaikka valmis teksti on mustalla pohjalla, se on kirjoitettu vaaleanviolettia taustaa vasten yläpuolellaan banneri, jossa lukee "Gold". Muistakaa se.
Eräs kirjoittamani teksti on julkaistu netissäkin omalla nimelläni. Ärsyttää, kun sivun ylläpitäjien lyhyestä kommentista huomaa, etteivät he ole lukeneet tekstiä kunnolla. Eikä kyse ole mistään rivien välissä -jutusta, vaan he ovat tehneet selvän asiavirheen referoidessaan juttua. Grb.
Ah, hellää ja herkkää. Kun lyhyistä teksteistä on kyse, pilkkarunot ja pienet, ironiset tarinat ovat oikeastaan ominta alaani. Asiallisissa teksteissä rupean helposti hienostelemaan ja käyttämään liian vaikeita lauserakenteita. Huumori on vaikea, mutta rakas laji.
Tänään oli jo toinen peräkkäinen "lounastetaan perheen kanssa ja maataan iltapäivällä viltillä lukemassa kirjaa" -sunnuntai. Suomen kesä on niin lyhyt (ja sitäpaitsi sen aikanakin sataa usein), että kauniista ilmoista on nautittava aina kun voi.
Heitimme talviturkit lauantaina partioretkellä. Retki oli hauskin pitkään aikaan; meillä oli vain kaksi pikkutyttöä mukana, hekin kilttejä ja reippaita, innostuneita jäätävässä vedessä uimisesta, levistä ja kaiken mahdollisen polttamisesta nuotiossa. Saimme uimareissulle mukaan myös tsekkimiehen, jonka kanssa olimme jutelleet paljon jo edellisenä iltana (minä tietysti kysellyt innoissani vinkkejä matkalleni). Leiripaikalla oli muutenkin mukavaa ja sosiaalista porukkaa, jonka kanssa iltanuotiotarinointi sujui. Kun lähdimme takaisin kotiin päin, tsekkiläinen saattoi meidät bussipysäkille ja auttoi matkalla rinnkojen nostelemisessa tyttöjen selkään taukojen jälkeen ja lauloi heille, kun he valittivat väsymystä. Tytöt eivät olisi tahtoneet lähteä pois (eikä ihme; sääkin oli mahtava), mutta tietysti meidän aikuisten oli päästävä kaupungin lauantairientoihin ja selitimme heille, että olisi pakko mennä, kun vanhempienkin kanssa oli jo sovittu tietty paluuaika...
Puhdasta riemua. En osaa arvioida, kuinka hatarat tietoni biologiasta tällä hetkellä ovat. Huomenna luen taas, mutta ehkä olen osannut rentoutua viikonloppuisin vähän liiankin tehokkaasti... Olen vain kauhean hyvilläni siitä, että kahden viikon päästä olen ylioppilas, ja edessä on kesä monine iloineen. Minulle tyypillinen murehtiminen hellittää otettaan, ja toivon, ettei tämä ole pelkästään alkukesän huumaa. Vastuun kantaminen kun liian usein on merkinnyt minulle turhissa suruissa rypemistä.
