2005-05-08 - 2:29 p.m.
Paloin vähän Ahvenanmaalla. Muuten pitkä viikonloppu oli okein rentouttava.
Sateet osuivat sopivasti öiksi.
Ilmaisuvimma, tahto, halu, epätoivo. Suuruudenhulluus, inhorealismi, toivo, kauhu, itsevarmuus. Suru, mustasukkaisuus, ulkopuolisuuden tunne, epäluulo. Usko, sisu, pelottomuus, heittäytyminen. Kokemattomuus, ahdistavat kokemukset, vähänkäytetty elämä. Liian nuori, liian vanha, liian vakava, liian leikkisä. Yksinäisyyden pelko, yksinäisyyden tunne, tieto yksinäisyydestä. Ihmisten hyväätekevä seura. Liika tieto, liika järki, liika ajattelu, liika tunne.
En koskaan tappaisi itseäni. Kyllä sitä tarvittaessa 70 tai 80 vuottakin vielä kitkuttaa. Joka päivä vähemmän jäljellä. En voi laskea samalla tavoin kuin lasketaan päiviä koulun tai armeijan loppumiseen tai eläkkeelle jäämiseen. En tiedä määräpäivää, ja niin onkin totisesti parempi.
"Onko sinulla ollut kuolema-ajatuksia?" kysyttiin puhelinhaastattelussa. Totta kai, mutta kysymys olikin väärin muotoiltu. "Oletko leikkinyt ajatuksella itsemurhasta tai ennenaikaisesta kuolemasta?" olisi parempi. Enpä juuri varhaisnuoruuteni jälkeen. Mutta olen kyllä miettinyt sitä, millaisina ja minkä ikäisenä minä ja monet minulle tärkeät ihmiset kuolevat. Viihdyn erinomaisesti ihmisten seurassa, mutta viime aikoina se ei ole estänyt minua vaipumasta synkkyyteen ja purskahtamasta värisevään itkuun heidän seurassaan ja lähellään, iloisten illanviettojen ja päivähengausten lomassa, aikana ja jälkeen.
Minunkin teinivuoteni ovat kohta ohi, ja minä ohitin melkein kaikki perinteiseen teiniyteen liittyvät nostalgiset kokemukset. Tietäisittepä millainen oli ensisuudelmani. Tietäisittepä kuka oli ensimmäinen, joka sanoi tykkäävänsä minusta "sillä tavalla". Tietäisittepä ne harvat kerrat, jolloin olen nukkunut jonkun miehen kainalossa. Tuntisittepa sen, jota rakastin 11-vuotiaana niin paljon, että minulta meni yöunet vain siksi että tiesin hänen nukkuvan viereisessä huoneessa. Minulla mitään menneisyyttä.
Ei yhtään ravintolaa, johon en kehtaisi mennä siksi, että olen maannut niin monen työntekijän kanssa. Ei yhtään vatsahuuhtelua. Ei muita laittomia päihteitä kuin viinaa alaikäisenä. Kertaakaan en ole herännyt siihen, että jotkut olisivat naineet päälläni. Vain pari kertaa olen joutunut tekemisiin poliisin kanssa. Ei yhtään tuntemattomalta festareilla aamuhämärissä saatua sukupuolitautia. Enkä koskaan, koskaan - tämä on jo niin noloa että hädin tuskin kehtaan kirjoittaa - luntannut koulussa yhdessäkään kokeessa. Niin, tylsä elämäni.
Siinä ei toki ole mitään valittamista. Oi, Suomessa on tuhansia nuoria, jotka ovat samanikäisenä yhtä kokemattomia kuin minä. (Vanhoillislestadiolaisittain eläviä on yllättävän paljon; ei uskoisi täältä pääkaupunkiseudulta käsin.) Muilla tämä tuli aikaisemmin. Jokainenhan on 14-vuotiaana luokkansa ainut neitsyt ja kaikki muut ovat vetäneet perseet viimeistään 13-vuotispäivänään.
Mikä ulkopuolisuuden tunne? Miten paljon ihania typeryyksiä minulta onkaan jäänyt tekemättä... Miten paljon jään typeryyksien tekemisessä koko ajan jälkeen muista... Minulta menee kohta ohi se ikä, jossa nainen voi tehdä typeryyksiä elegantisti...
Kahdenkympin kriisi.
