2005-04-25 - 2:02 a.m.
Kohtaamisia Internetin yössä: Kyllä Tiina, lähden kanssasi venäjänkurssille syksyllä!
Täällä on (kuten ajastakin näkyy) jo aamuyö. Tulin ajatelleeksi, etten tiedä, kuka tätä nykyään lukee ja kuinka usein. On mahdollista, että tuhansien kilometrien päässä oleva ihminen (jota en ole tavannut melkein vuoteen) tietää paremmin, mitä minulle kuuluu, kuin joku ystävistä, joita näen melkein viikottain...
Tulin kertomaan kuulumisia. Eilinen oli kertakaikkisen mainio päivä aivan aamua lukuun ottamatta. Aamiaista ja juttelua tuttujen aktivistien kanssa. Yksi nopea ja melko kivuton liittokokous. Ja sitten ne jatkot. Päädyimme Kallioon baariin viiden hengen porukalla iltapäivällä kokouksen jälkeen. Sitten vielä toiseen samanmoiseen pizzalle. Minun ja matkoilta palanneen ystäväni oli pakko päästä puhumaan kahden kesken. Kummallakin oli asiaa. Seurueesta irrottautuminen oli ikävähkö kokemus, koska lähtemistämme vastustettiin ja meidän oli seliteltävä, että meillä oli puhuttavaa keskenämme.
Siitä selvittyämme lähdimme kävelemään satunnaiseen suuntaan ja päätimme mennä pieneen ja viehättävään kapakkaan, jossa kumpikin meistä oli käynyt vain kerran aiemmin. Huomasin vasta jälkeenpäin, että matkalla sinne tunsin pitkästä aikaa samanlaista spontaanin tekemisen riemua kuin nuorempana juostessani keskellä yötä kavereiden kanssa kehä ykkösen viertä yöpaita päällä tai karatessa ystävän kanssa töölöläiselle kerrostalon sisäpihalle lintsaamaan liikuntatunnilta, jolla oli kamala sijainen. Tunsin niin, vaikka nyt päädyimmekin vain tylsän porvarillisesti iltaa istumaan.
Minun ei ollut tarpeen kovin vuolassanaisesti selittää, mikä minua näinä aikoina vaivaa. Yksinkertainen asia on nopeasti kerrottu. Melkein samaa vanhaa. Hänellä oli uuttakin kerrottavaa, mutta melkeinpä voisin sanoa - samoja vanhoja ongelmia meillä molemmilla. Kumpikaan meistä ei pystynyt neuvomaan toista. Vastauksia ei ole. Mistään käsikirjasta on mahdotonta katsoa, miten selviät tästä ja tästä asiasta helpoimmin ja kivuttomimmin ja "oikein", jos satut olemaan nuori ja jollain erityisellä tavalla onneton.
Vastauksettomuus ei kuitenkaan ahdistanut minua. Tärkeintä on se, että tunsin oloni hyväksi. Jokin juopa väliltämme tuntui poistuneen. Pystyin antamaan anteeksi. Pystyin ajattelemaan myötätuntoisesti ja selväjärkisesti. On mystistä, millaisiin ihmissuhdekriiseihin saattaa ajautua ko. ihmisten siitä mitään tietämättä. Yksin ollessani minun on helppo kuvitella muiden ajattelevan minua pahansuovasti. Joskus alan melkein uskoa, että joidenkin ihmisten perimmäinen tavoite on tehdä oloni kurjaksi. Välillä on kuitenkin mukavaa viettää ilta ilman vainoharhaisuutta.
Vastauksettomuus ei haittaa. Pikaratkaisujen etsiminen on lapsellista ja turhaa. Pitää yrittää uutterasti tutkailla, miten tulisi onnelliseksi. Sitä odotellessa ainakin ystävyys lohduttaa.
Katsotaan, paljonko pystyn lukemaan ennen vappua. Pitäisi nukkumaan. Nytkin meni jo liian myöhään. Katsotaan myös, miten rauhallinen pystyn olemaan ensi kuussa ja seuraavassa ja seuraavassa...
