2005-04-11 - 12:39 a.m.
Aivan ensimmäisenä täytyy - Emilian nettistä luettuani - korjata eräs pieni väärinkäsitys. Ei eräs vanha ystävämme ennen muinoin halunnut kutsuttavan itseään Johtajaksi - hän tekee niin vielä nykyäänkin. Lisättäköön ystävämme mainetta puhdistavasti myös, ettei hän ainoastaan vietä laatuiltoja Oopperassa (siis siinä baarissa), vaan on itse auliisti myöntänyt, ettei se suju edes häneltä milloinkaan selvin päin (=kenenkään autokuskina oleminen ei ole kuulemma vielä onnistunut).
Yhtäkkiä tunnen voivani taas nauraa ihmisille hiukan ilkeästi. Olenpa lapsellinen. Ensin opiskelu ja sitten kaiken vanhan ja surullisen raskas kokeminen on vienyt ajatukseni niin, etten ole juuri ehtinyt riemuita asioista, joista olen päässyt eroon. Enkä kunnolla niistä, joita on odotettavissa.
Minulla oli mitä paras viikonloppu Tampereella. Kaksi uutta mukavaa tuttavaa, paljon hyvää ruokaa ja juomaa, suunnitelmia viininjuonnista ja muista kulttuuriteoista Keski-Euroopassa, Lotan äidin valokuvat monacolaisista miljonääreistä ja pohdintaa tulevasta yhdessäasumisesta kurkkukipuisen ystäväni kanssa. Paluumatkalla liftasin nummelalaisen keski-ikäisen miehen kyytiin. Hän kertoi minulle mm. tyttärensä oleskelusta Luxemburgissa, venäläisistä ystävistään, joiden mielestä oli häkellyttävää, että joku suomalainen luottaa heihin, ja asumisestaan Espoon keskuksessa huumehörhöjen keskellä kultaisella 80-luvulla. Parin nuoren kundin kanssa pääsin loppumatkan Espooseen saakka. Oli yllättävän kylmä, kun tulin kotiin.
Tarkistin vielä kerran yliopiston valintaperusteet. Jos alustavat tulokset pitävät paikkansa, saan noin 80% kaikista mahdollisista yo-tutkinnon lähtöpisteistä pyrkiessäni biologiaan. Sisään pääsemiseen riittäisi hyvin, että saan valintakokeessa edes puolet pisteistä. Huomenna ja ylihuomenna pitäisi olla aikaa aloittaa opiskelu... Matematiikan valintakokeeseen minun tuskin edes kannattaa mennä. Mikä sääli - minun on keksittävä jotain muuta tekemistä yo-juhlien jälkeiseksi alkuviikoksi, kun Lotta on omissa kokeissaan. Joudun esimerkiksi lukemaan kirjoja tai makoilemaan nurmikolla syömässä jäätelöä... Ellei minulla sitten ole vielä jotain viime hetken matkavalmisteluja tekemättä.
Viisi kuukautta vapautta on hyvin pitkä aika. Juuri nyt minua ei ahdista eikä hermostuta se. Nyt keväällä on lukemista, kirjojen ynnä muun pakkailua, ehkä satunnaisia töitä sijaisena tai luontoinventoinneissa. Syksyllä todella pelkäsin tätä kevättä hullun lailla, luulin laskeutuvani paljon enemmän tyhjän päälle kuin mitä todellisuudessa kävi. Kai se liittyi siihenkin, etten tiennyt todella joutuvani opiskelemaan pääsykokeisiin.
Tuntuu kummalla tavalla kuin koko olemassaoloni keriytyisi auki, paljastuisi vihdoinkin kunnolla kaiken sen alta, mikä olen vuosien varrella yrittänyt tai halunnut olla. Syyllisyyden tunne tai selittelun pakko joistakin asioista on miltei kadonnut.
Vuoroin tuntuu helpommalta - kuin asiat todella ratkeaisivat vähitellen - vuoroin entinen jumittava kipu ottaa vallan. Nyt on se parempi kausi.=)
