2005-01-27 - 11:18 p.m.
Pieni taantuma taas. Elämä on usein tarrautumista, hiljaista kipua, ristiriitoja. Miten toivonkaan uutta ja loistokasta tekemistä täyttämään päiväni (hyvä on, lukeminen ylioppilaskirjoituksiin ON parempi kuin ei mitään). Puhunkin tulevaisuudesta. Hyvä lähteä lukiosta, lähteä koulusta. Ehkei minulla sittenkään ollut arkipäivinäni siellä parempaa tekemistä kuin ruveta haaveilemaan. Haaveilemaan mahdottomia, turhia. Haaveilla pakenin maailmaan, jossa minusta pidetään. Ajattelin aina: "Eivät useimmat näistä voi ymmärtää, tuskin pystyvät uskomaan, että minulla ON ystäviä, ON olemassa paikkoja, joissa olen 'suosittu' ja minua pidetään hauskana ja välittömänä ihmisenä."
Hyvä on. Summa summarum. Puolessa vuodessa en ole edistynyt kovin paljon. Toinen vuodenpuolikas - rohkenen epäillä. En osaa sanoa päivää, jolloin vapaudun. Aika on niin voimakasta liimaa. Mitä pidempään, sitä pidempään. Kiinni vaikeissa muistoissa, turhissa haaveissa. Vaikka elämässäni on paljon hyvää. Miten aloitetaan alusta?
No, sen verran optimisti olen, että uskon olevani vuoden kuluttua onnellisempi kuin nyt.
