2004-12-30 - 10:42 p.m.
Mainioita päiviä takana. Hyvää seuraa. Mielenkiintoisia juttuja. Rentoa oli, vaikka olinkin talvipäivillä "töissä". Olen huomannut, että mitä enemmän vastaa erilaisista projekteista, sitä vähemmän ottaa niistä turhaa stressiä. Olen kuitenkin melko vakuuttunut, että isojen (yli sadan hengen) tapahtumien organisointi ei ole minua varten. Pidän enemmän pienien yksityiskohtien suunnittelusta.
Mutta tosiaan. Sain keskustella vapaa-ajalla mielin määrin kirjallisuudesta (harvoin on tilaisuuksia käydä sellaisia keskusteluja isolla porukalla) ja pidin kokonaisen työpajan minua traumatisoineesta aiheesta: Miten säilyttää itsevarmuus ja argumentoida vankasti luonnonsuojelun puolesta kaiken maailman idiootteja vastaan. On tärkeää muistaa omat arvonsa ja olla selvillä faktoista. Sitä kaipaa muiden tukea ja hyväksyntää välillä. Sukeutuipa myös mielenkiintoisia keskusteluja ihmisten vapaa-ajan määrästä sivisaation eri vaiheissa (metsästäjä-keräilijä, maanviljelys, teollinen) ja siitä, miten ihmiset ovat jo oppineet miten kuluttamalla voi vaikuttaa, mutta heidän pitäisi saada neuvoja siihen, miten omistamalla (osakkeita) vaikutetaan.
On jatkettava uupumatta. Olen harjoitellut ties kuinka monta vuotta argumentointia ja tyynenä pysymistä "hankalien" ihmisten kanssa, mutta vieläkään se ei ole helppo nakki. No, ainakin jossain määrin välitän siitä, mitä ihmiset ajattelevat ja millaisia ajatuksia levittävät.
Hegemonia on varsinainen kirous. Oletus siitä, että "perusihminen" on jonkinlainen. Ja aina, kun on eri mieltä kuin normi-ihminen, aina, kun ei ole hegemonian mukainen, ainakin minulle tulee alitajuinen tunne, että minun pitää puolustaa itseäni ja oman mielipiteeni oikeutusta "vallitsevaa" mielipidettä vastaan, vaikka kukaan ei olisikaan käyttäytynyt minua ja mielipidettäni kohtaan kovin uhkaavasti. Välillä ihmettelen, eivätkö kaikki "toisin ajattelevat" kärsi tällaisesta. Tuskin ainakaan yhtä pahasti kuin minä. Olen mainio neurotisoitumaan ja -
Ajatus lensi jo toisaalle. Jostain syystä siihen, mitä kirjoitan abihaalareihini. Minulla on yllättävän paljon ideoiota, joita vain tulvii jostain.
Tätä ei voi nyt hehkuttaa tarpeeksi: Nykyisyys on pian meneisyyttä! Näen oman elämäni, kuten monien muidenkin omat, tarinoina, ja nyt minusta tuntuu, että eräs sivujuoni on saanut onnellisen lopun. Tai saanee piakkoin. Olen löytänyt "omat ihmiseni", tiedän, että maailmassa on minulle tarjolla rutkasti seuraa, jossa viihdyn. Sen sijaan rakkauspuoli elelee säästöliekillä eikä tiedä, puhkeaisiko farssiksi, tragediaksi vaiko kenties surrealistiseksi tekotaiteeksi.
Aamulla väsyttää, kun on nukkunut vähän. Täytyy kyllä sanoa, että olen oppinut menemään "ajoissa" nukkumaan, siis kun väsyttää liikaa, enkä pelkää enää menettäväni jotain kuolematonta aamuhämärän keskustelutuokioissa.
Myönteistä: En ollut tajunnutkaan, miten valtavasti suhteeni joihinkin ihmisiin on onnistunut muuttumaan toivomaani suuntaan. Paljon parempi olo.
